Lääkäriliitto on läsnä opiskelijan elämässä. Neljännen vuoden opiskelijat kutsutaan jäseniksi, Lääkärilehti tulee kandiseurojen jäsenille, mutta opiskelijalta näkymättömissä liiton professiojaos ottaa kantaa koulutusasioihin ja muutkin jaokset käsittelevät opiskelijoita koskevia asioita.
Toisin kuin esimerkiksi Suomen Psykologiliitossa, Suomen Lakimiesliitossa, Suomen Ekonomiliitossa tai Tekniikan Akateemisissa, Lääkäriliiton hallituksessa ei ole opiskelijoiden edustajaa. Liiton hallitus ja opiskelijat eivät ole säännöllisesti tekemisissä keskenään. Lääkäriliitto ja opiskelijat eivät kuule ajoissa toistensa projekteista tai voi antaa omaa panostaan tai asiantuntemustaan avuksi niiden suunnittelussa. Yhteistyö ei ole lainkaan niin toimivaa kuin se voisi olla. On suoranainen ihme, ettei kollegiaalisuutta korostavan lääkärikunnan hallitus ole halunnut tähän mennessä ottaa opiskelijoita mukaan liiton hallitukseen.
Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontuu perjantaina 12.12. ja pöydällä on myös esitys lääketieteen opiskelijoita edustavan tarkkailijajäsenen paikan avaaminen Lääkäriliiton hallitukseen. Hallituksen opiskelijaedustajalla ei ole äänestysoikeutta, mutta puhe- ja läsnäolo-oikeudella hän olisi tärkeä yhteyshenkilö Lääkäriliiton ja lääketieteen opiskelijoiden välillä.
Osallistu fb-tapahtumaan ja näytä kannatuksesi opiskelijaedustukselle Lääkäriliiton hallituksessa! Osallistuminen on virtuaalista, paikan päälle Lääkäriliiton talolle ei olla järjestämässä mielenilmausta.
Lue tarkemmin Suomen Medisiinariliiton perustelut tarkkailijapaikasta!
Voit tukea esitystä liittymällä asiaa koskevaan facebook tapahtumaan!
https://www.facebook.com/events/730553597023710/